Keskustelua salaojista ja keittiötasoista

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että illanvietoissa, juhlissa tai niissä avioitumisen vuoksi järjestettävissä tapahtumissa, joissa joukko entuudestaan tuntemattomia ihmisiä kokoontuu, abaut-kolmekymppisten pöydissä puhutaan hämmentävässä määrin talojen perustuksista, keittiöiden pintamateriaaleista, moottoroiduista vuoteista ja sen sellaisista. Eikä tämä edes ole sukupuolisidonnainen aihe, ei: kolmekymppinen ruutupaitainsinöörismies saattaa silmät hehkuen fiilistellä marmoripinnan kiiltoa ja hento nainen kertoa vesieristyksistä niin, kuin olisi ikänsä vedellyt kaakeleita kylpyhuoneisiin. Onko sisustus ja rakentaminen siis syrjäyttänyt smalltalk-aiheena perinteiset matkailun, duunioloista valittamisen ja lapset?

Onneksi nyt voin täysimääräisesti osallistua keskusteluihin. Asiaankuuluvasti remontin tai rakentamisen hankaluudesta ja vastoinkäymisistä kuuluu raportoida mieluusti päivittelevään sävyyn, reilusti liioitellen. Urakoitsija ei koskaan ilmestynyt paikalle ja oli kännissä koko ajan. Ainakin puoli vuotta keitettiin kahvit vessanpönttövedestä. Putkimies kiersi 4 viikon odottamisen jälkeen yhden ruuvin paikoilleen ja laskutti 300 euroa. Remontti-niminen projekti onkin luonteva jatkumo naimisiinmeno- ja lastenhankkimisprojekteille; turvallista extremeä, konttorirottien itsensätoteuttamista. Ja jonka päätteeksi hyvällä onnella lehden kuvaaja ottaa kiiltävän aukeamakuvan keittiöstä, joka avartui olohuoneeseen onnistuneilla värivalinnoilla ja toimittaja raportoi kuinka emäntä tykkää laittaa ruokaa ja isäntä nikkaroida.

Maalasin muuten äsken ikkunasyvennyksen. Liuotinohenteiset maalit vaan sou ovat parempia kuin vesiohenteiset.
Niin ja ehkä jo ensi viikolla pääsemme kotona vessaan ja isäntä kokkaamaan.


Edellisen merkinnän jälkeen on myös tapahtunut sellaisia asioita, että toverit, rakkaat ja rakkaat toverit järjestivät yllätysjuhlat syntymäpäiväni iltana; sain extrakierroksen Helsinkipyörässä, kummallisia lahjoja ja tämä tapahtuma, jos joku oli myös hyväksyttävä (ellei ainoa hyvä) syy tälle. Heh. Onneksi itsensä nolaamisen taito vain kehittyy vanhenemisen myötä. Kiitos paljon kaikille teille.

Kävin myös Ruissalon roktapahtumassa. Jennat ovat nykyään festari-iässä.

Välillä sitä myös saa joitain haaveita toteutettua. Kävin lomalla Venetsian biennaalissa, jonne olen halunnut niin kauan kuin osaan muistaa. Sieltä myös yo. kuva Dmitry Gutovin teoksen palasesta.

Aikuisuus on vaihe ihmisen elämässä



...kertoo Wikipedia. Tänään, kun heräsin, niin en enää ollutkaan parikymppinen.

Mutta voi, ei tunnu yhtään aikuisemmalta. En vaihtanut radio helsinkiä iskelmäkanavaan enkä tuntenut halua muuttaa mäntsäläläiseen talopakettiin. Poskessakin on kipeä finninalku.

Ehkä se tästä, kuitenkin. Ehkä alan käydä konserteissa enkä keikoilla. Tilaankin 12 centtii kuivaa valkoviiniä enkä yks pithkää. Alan päivitellä huonokäytöksistä nuorisoa (hätistän ne ehkä sporassa mun ostoskassien tieltä) ja opin jollain mystisellä tavalla käyttämään luomiväriä.

Muutoin aion viettää merkkipäiväni melko aikuismaisesti, töissä.

Antikaikki ilahduttaa aina

Pyörähdin eilen Masters of Artsin avajaisissa. Pikaisella silmäyksellä (kuuma ja painavahkot kirjaostokset) valokuvista löytyi kiehtovimpia teoksia. Pidin erityisesti Tatu Hiltusen ja Sami Perttilän jäte- ja romuestetiikasta. Toimii aina. Menkää sinne.

Hauskin osuus löytyi kuitenkin 9.kerroksen valokuvauksen opiskelijoiden anti-MoA-henkisestä myyntinäyttelystä. Ikean pieniin vitriinikehyksiin asetellut teokset - tyylipuhtaimmilaan iKean lyijykynä asetettuna iKean kehykseen - myytiin nimettöminä viiden euron hintaan. Tämä pieni piikikkyys vetosi allekirjoittaneeseen. Taide todellakin kuuluu kaikille.

Valitsin kuvan (melkein kallistuin siihen lyijykynään) jossa on piippu ja lehmä ja jokseenkin ukrainalainen tunnelma. Itse näin siinä häivähdyksen sosialistista romantiikkaa, johon taideopiskelija kehotti huomiomaan piippua pystyssä pitävät köydet. Seurueeseen liittynyt kauppatieteilijä näki fallossymbolin. Ilta oli mukava, rannan kuppilassa oli yllätyslivemusiikkia eikä bitter ollut liian kitkerää.

Muita kuulumisia: poistumme ihan pian täältä säilömöstä raitiovaunulinjojen äärelle. Uuden kodin kaikista ikkunoista näkyy puu ja puut ovat lehmuksia ja isoja. Täytän kohta kolmekymmentä enkä ole ehtinyt järjestämään juhlia. Huomasin omistavani beigen vaatteen. Neuleen. (Ostin sen kultaisena mutta kyllä se on beige.) Ensi jouluksi pyytänen helmikorvakorut lahjaksi.

Päivän sitaatti



The Whon versionhan kaikki tunsivatkin? (Eikö?)

Jakkupuku vs. maihinnousukengät


Jännittävä ja tasaväkinen kamppailu päättyi tässä kuussa Dr. Martenssien niukkaan voittoon.

Niillä on hyvä kävellä.

Aion kyllä investoida jakkupukuunkin vielä ennen syntymäpäivääni, koska ajatuksessa on jotain oudon hauskaa. Olen jo pyytänyt konsultointiapua ja personal treinausta jakkupukukokeneemmalta ystävättäreltä. Tähänastiset shoppailuyritykseni kun ovat kaatuneet lievään pahoinvointiin. Rimakauhua?

Kiitos muuten työpaikkavinkeistä. Onnekseni kuitenkin jatkan entisessä työpaikassani, uusilla kuvioilla. Työsopimuksessa esiintyy vuosiluku 2011. Tuntuu oikein mukavalta. (Vuonna 2011 olen muuten 34-vuotias, mutta ei nyt mietitä sitä.)

Se aika vuodesta

Onneksi olen muodikas



"Tänä vuonna muotia on oma aika, rentous, läheiset ihmiset, lukeminen, hiljaisuus, pako kiireestä - elämä omilla ehdoilla."

Marja Aarnipuro Jadessa 2/2007

Vaikka viime viikko olikin kokolailla ikävä ja tympeä, jotain hyvää: Minulta kysyttiin paperit K18-paikassa! Whooo! Tämä alkaa olla todella harvinaista herkkua. The Silmänympärysvoiteen todistettu teho?

Muuten olen viettänyt kauheen trendikkään viikon: siis lähinnä lepäillyt ja kuitannut univelkoja. Valmistautunut tyttöjen lukupiiriin. Käynyt Kom-teatterissa pohjanmaanostalgoimassa. Selaillut ystävättäreltä saatua naistenlehtipinoa hämmentyneenä. Saanut taas hääkutsun. Yrittänyt löytää gradumotivaation.


Niin, ja miettinyt, että vaikka oma aika on ihan kiva juttu, oma raha ois kans aika p0p. Ideoita työpaikoista otetaan siis vastaan.

Itsestäänselvyyksistä

Kenellekään ei ehkä tule yllätyksenä, että koti, uskonto, isänmaa ei ole koskaan kuulunut käytetyimpiin slouganeihini.

Isänmaallisuus assosioituu mielessäni vähän liian moneen negatiiviseen asiaan. (No esim. Pönötys. Kunniamerkit. Patriootit. Lippulaulu. Teennäisyys. Vaivaantuneisuus. Pilottirotsi. Tosikot. Ala-asteen jokaitsenäisyyspäiväinen ainekirjoitus: "Minun Suomeni tmv", joissa aina kuului esittää tietyt kliseet.)

Nyt kuitenkin täytyy tunnustaa, että liikutuin Kuukausiliitteen Oi maamme-postimerkkikilpailun kuvista. (Säälittävää, eikö totta.) Lähinnä siksi, että kansalaisten albumeista koostetussa otoksessa voi nähdä, miten paljon onkaan viimeisten 50 vuoden aikana tapahtunut. Tarina olisi voinut mennä toisinkin.

Olen fiilistellyt myös Ilkka Taipaleen toimittaman 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta -kirjan parissa. Kirjan esittelemät asiat pitäisi oikeastaan painaa turistipostikortteihin ja kuvata Euroviisujen väliklippeihin. Tässä on niitä asioita, joista minä olen Suomessa ylpeä. Siis onhan mäkihyppy, Koli, Nokia ja Aalto-vaasikin ihan kivoja, mutta välillä jotain suomalaisen kulttuurin tai suomalaisuuden olemuksesta voisi etsiä sellaisistakin asioista kuin maksuton kouluruokailu, äitiyspakkaus ja jokamiehenoikeus.

Niin että on asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä vaikka ne ovat monesti ainutlaatuisia. Tarina olisi voinut mennä toisinkin.

Hyvät tavat kaunistavat :P

Tarkkaavaisimmat huomasivat, että tästä välistä häipyi ylläpitäjän avustuksella yksi postaus bittiavaruuteen. Postauksien poistelu ei varmaankaan ole hyvän tavan mukaista. Toisaalta, eipä ollut postauskaan hyvän tavan mukainen. Eikä edes hauska. Joten mitäpä sitä säilyttelemään.

No niin! Että mitäpä sitä muuta. Olen miettinyt, että viimeisistä DocMartensseistani alkaa olla 10 vuotta aikaa. Viimeisen vuoden mittaan olen vähän hiplaillut punaisia maihareita kaupoissa. Että olisiko niiden aika taas.

Viimeisin Image kyllä liputtaa Lontoo/pop-muotijutussaan Docmartenssien puolesta. (Saman lehden mäkihyppy/afterski-muotijuttu on muuten aivan kipeän hauska. Vaikka muoti itse jaksaa usein naurattaa, miksi muotijutut naurattavat niin harvoin?)

Jatkan harkintaa.

V-sanan ja P-sanan välttely alkaa olla hankalaa


"Joskus olin siis kylmä, kyyninen ja vihainen nuori — mutta katso, sitten löysin urheilun ja sosialidemokratian!"

Iisakki Kiemunki kotisivuillaan

3 viikkoa

Huomenta. Sellainen huomio blogin alkuperäiseen teemaan liittyvistä asioista, että ellei ihminen mitenkään pysty käyttämään kananmunien viipaloimiseen tarkoitettua metallista leikkuria soittamatta sillä ensin, peli ei liene menetetty.


Milloin pidettiin ensimmäiset kommunistiset vaalit? Silloin kun Jumala näytti Eevan Aatamille ja sanoi: "No niin, valitsepa vaimosi".

Markku Jokisipilä blogimerkinnässään Kommunismin hauskuudesta 13.2.2007

Hiihtoloma, jonka aikana oikeasti hiihdetään

..Kyllä, luitte oikein. Lomapaikasta, ystävien mökiltä löytyi hienot, leveät puusukset mallia Yleis 11 remmisiteillä sekä nostalgiset bambusauvat, tai -porkat, kuten sieltä mistä minoon kotoosin oli tapana sanoa.

Tuolla varustuksella jäällä retkeily auringon paistaessa, saunan ja avannon (no, kuohuviinin kans) odottaessa oli sen tyyppinen kokemus, että kaikkien lapsuus- ja nuoruusaikojen kilpailuvietin ja verenmaun sävyttämien hiihtotraumojen kuoppaaminen alkoi näyttää mahdolliselta.

Muutama lautailupäivä, riittoisasti unta, takkatulta, monta erää Mastermindia, uutispimento, internetpaitsio. Loisto lomaresepti, suosittelen lämpimästi.



Päivän sitaatiksi paikallista viisautta:

"Seinäjoen näyttävä mukanaolo Lontoon Aalto-näyttelyssä on hurjaa pr:ää pienelle maaseutukaupungille. Jos turistivirrat Seinäjoelle tästä syystä lisääntyvät, on oltava tarkkana. Kamerakaulaiset katsojat on kuljetettava suoraan Aalto-keskukseen ja samaa tietä pois, kulkematta muun kaupungin kautta."
Tero Hautamäki Ilkassa 22.2.07

(Kieltämättä on vaikea ajatella, että Seinäjoen keskusta "huokuisi humanismia ja sivistystä itsensä ulkopuolelle.")

Nuo naiset villakangastakeissaan

Ollut tässä hiukka kiireisiä aikoja.

Menin eilen Helssingin Stökmännille töiden jälkeen. Yhtäkkiä tunsin outoa yhteenkuuluvuutta edustamani sukupuolen aikuisia ihmisiä kohtaan: kun voi päättää, mitä tekee, kävelee kaikista paikoista juuri Stokkalle, valitsee ruokalusikallisen verran ihmeitälupaavaa uute/nanoliposoidi/whatever -silmänympärysvoidetta stressinpoistoon, kello puoli viisi, työpäivän jälkeen, Stockmannin kosmetiikkaosaston lämpimässä hehkussa. Villakangastakissa. Olalla nahkainen käsilaukku.

Hämmentävää. Tätäkö tää nyt on.

Täydensin elämystä shoppaamalla myös kuohuviinipullon.

Sitten menin kotiin, keitin kahvia, laitoin Pixiesin täysille ja somistin villakangastakin rintamerkillä, jossa lukee Rock.

(ps. Se Nuxen Sérum Nirvanesque® Contour Des Yeux on muuten tosi hyvä ja se on niinku tarkotettu just kun alkaa olla First Wrinkles ja Expression Lines. Nih.)

Tavallinen päivä

Kävin eilen fanittamassa Matti Johannes Koivua. Uudella Kovat piipussa -levyllä on vihdoinkin keikoilla kuultu 'Kiitokset' -kappale, joka kertoo hämeenlinnalaisen Valtion pukutehtaan lopettamisesta:

Kiitokset kaikille
me muutamme
toiselle maanosalle

Aamulla sitten juo kahvia, kuuntelee uutta levyä ja lukee päivän hesarista että taas yksi tappiolle painunut yhtiö lopettaa suurimman osan Suomen työpaikoistaan. Niin.

No tällasta mietin tänään. Ja kyllä mä sit semmostakin olen ehtinyt miettiä että leikkaisko tukan ihan lyhyeksi vai ei.


Päivän sitaatti ihan vain loppukevennykseksi:
"Toimittaja, joka sanoo menevänsä Susanin kirjan julkistustilanteeseen tarkkailemaan ajankohtaista mediailmiötä alkaa olla yhtä uskottava kuin nuorukainen, joka sanoo käyvänsä pornoelokuvissa oppiakseen saksaa."
- Saska Snellman, HS 8.2.

Patalaput kuuluvat keittiöön

Tänään ajattelin kirjoittaa rakenteilla olevien asunto-osakeyhtiöiden hilpeistä nimistä (Meriheinä, Gerbera, Ketokaunokki etc. - ehkä suosikkina kuitenkin Navethalia), jotka ohjaavat ajatukset ennemminkin Lumenen luomivärisävyihin kuin Espoon ja Vantaan pellonreunoille rakennettaviin, ylihintaisiin gyproc-merbau-ihmissäilömöihin, mutta sitten ymmärsin, että tasavallassa on tärkeämpiäkin asioita, nimittäin a) tissit ja b) Susannan tissit.

Toistaiseksi ei ole yksimielisyyttä siitä, kenelle tissit lopulta kuuluvat. Susannan mielestä tissit kuuluvat naiselle. Muiden julkkisäitien (IS 23.1.) mukaan tissit kuuluvat lapsille. Joidenkin soraäänien mukaan tissit taas kuuluisivat miehille.

Tämän ongelman rinnalla moni muu maailman epäkohta tuntuukin taas hieman siedettävämmältä.

Siis mitä oli ennen iPodia?



HS uutisoi tänään nuorten asenteista laittomaan verkosta lataamiseen sekä esittelee Steven Levyn kirjoittaman kirjan iPodin historiasta. (Tähän on siis tultu: historiaa viime kuudesta vuodesta - 1st gen. iPodhan ilmestyi vuonna 2001.)

Kenellekään ei liene yllätys, että vertaisverkkoliikenne on vuoden 2006 alussa voimaantulleesta tekijänoikeuslaista huolimatta ennallaan eikä varsinkaan paljon tietokoneita käyttävien nuorten asenteissakaan ole tapahtunut merkittävää muutosta.

Jossain määrin tämä on tottumiskysymys. Mitä suuremmassa määrin myös osaamiskysymys. Ämpäriajan lapset tottuivat jo ilmaiseen poppiin ja leffoihin. Mikä lienisi riittävä pelote, tai ennemminkin houkute tai kannuste siihen, että näistä bittivirroista alettaisiin suuressa mittakaavassa maksamaan?

Minä taas olen sen verran vanha ja antinörtti, että olen tottunut ostamaan tai lainaamaan poppini valmiiksi määriteltyinä kokonaisuuksina elikäs albumeina. En osaa warettaa, enkä ajatellut opetellakaan. Suurimmasta osasta iTunesin kirjastoa olen itse jotain joskus maksanut. Osa on lainalevyistä ripattu. Osa lahjaksi saatu.

Stephen Levyn mukaan musiikin kuluttamisessa on tavallaan palattu 50 vuoden takaiseen aikaan, jolloin keskeisin äänitteen muoto oli single. Tämä on varmasti totta. Itsekin olen viimeisen reilun vuoden aikana tottunut vinguttamaan Visaa iTMS:ssa lähes viikottain, ja yleensä valintani silloin kohdistuu yksittäisiin kappaleisiin. 30 sekunnin näytteen perusteella teen päätöksen siitä, onko tämä kappale 99 senttini arvoinen. Hiomattomat timantit eivät tällä metodilla koskaan päädykään kuunteluun. Toisaalta symppaankin albumeja artistin valitsemina, yleensä noin 10 kappaleen tarinoina, epätasaisinakin kokonaisuuksina, joista on kronologisesti kuuntelemalla mahdollista havaita jonkinlaiset kehittymisen kaaret, ja osa musiikista vain täytyy omistaa alkuperäisinä kokonaisuuksina.

Cd-levyjä en kaipaa takaisin. Vievät liikaa tilaa. Sen sijaan välillä huomaan kaipaavani vinyylin soundia. Esimerkiksi CMX:n Musiikin ystävälliset kasvot -biisi ei kerta kaikkiaan tunnu oikealta Cloaca Maximalta löytyvänä, vuoden 1997 versiona. Eilen sama efekti tuli yhdestä teiniaikojen suosikistani Jethro Tullista, jota shoppasin Levyalesta. Huippubiisi Aqualung oli kauhea pettymys kliinisenä, siivottuna, remasteroituna cd+Genelec-versiona. Osa musiikista soi lähtemättömästi mielessäni ensimmäisten stereoitteni sietokyvyn ylärajoilla soitettuna, rätisevänä ja hieman huojuvana LP-levynä.

Vinyyliromantisointi on todennäköisesti vastareaktio iPodin riemastuttavalle, ihanalle, jne. ylisanaiselle kätevyydelle ja helppoudelle. Kun kätevyydestä ja taskukoon musiikista on tullut arkipäivää, vinyylin hankaluus, haavoittuvuus ja shuffle-toiminnon mahdottomuus näyttäytyykin pyhäpäivänä, luksuksena.

Rauhaa, rakkautta ja ..pekonia



Terveisiä sohvan uumenista. Eilen päähän, jalkoihin ja kroppaan uiskenteli ruumiinlämpöä kohottava särkiparvi. Tänään asentelenkin siis viruksentorjuntaohjelmia ja tapan särkiä buranalla. Oiva päivä penkoa sekä intterwepin että digiboksin uumenia. Ensinnäkin sain vihdoin aikaiseksi asentaa Firefoxin kakkosselaimeksi. Safari ja Blogger kun ei vissiin ihan sataprosenttisesti diggaa toisistaan, ja blogin päivittely kotikoneella on jäänyt.

Kun ei tipattomuuden ja surkeiden ilmojen vuoksi tule liiemmin ulkoiltua, voi vaikka katsella televisiota. Muutamia positiivisia yllätyksiä ohjelmatarjonnassa: eilen päättynyt Hämmentäjien kuningas oli hyvin toteutettu ja sai allekirjoittaneen paikoin hihittelemään ääneen, mikä harvinaiseksi todettakoon. Miten saadaan kakuttaja-kettutyttö ("Globalisaatio on perseestä") rauhoittumaan? No tehdään siitä Oikeistonuorten puheenjohtaja. Hihi. Tai "Nyt tarvitaan tiukkaa faktaa ja fiktioo pöytään." Haha.

Itsevaltiaatkin on piristynyt. Loka Laitisen käsikirjoittamat jaksot ovat palauttaneet sarjan lastenohjelmasta poliittiseksi satiiriksi. Erityisesti sikaria poltteleva Suvi-Anne Siimes on herkullinen hahmo. Virkistävä uutuus kotimaisessa komediakentässä on ollut myöskin lauantai-illan laatutekele Läpiveto, joka ei aiheuta myötähäpeän tuntemuksia kuten useimmat suomalaiset teennäiset hauskuutusformaatit.

Ankaralla suodatuksella tuubaloodan hutusta löytyy myös ihan hyvää huttua. Monty Python jatkuu edelleen, L-koodin kolmas kausi on täällä, Frasier ei varmaan koskaan häviä ruudusta. Mullan alla ei ihan yllä alkuaikojen tasolle, mutta onneksi on kaikkien loogisuuksia ja helppoja juonikuvioita kaihtavien sarjojen Ysäriäiti/-isä/-esikuva Twin Peaks (ja tähän väliin täydet viisi pusua). Yllättävän hyvin sarja on kestänyt aikaa, paitsi ehkä Donnan tyylin osalta. Tenho ja Bobin pelottavuus (iiks) ovat kuitenkin ennallaan.

Lifestylestä kelpuutan Strömsön (vaikka IhQun Matiaksen ruutuaika onkin vähentynyt) ja Nigellan kokkailut (vaikka Tina onkin siedettävämpi).

Ja vihdoinkin aasinsilta otsikkoon! Kaikkien lihaasyövien heteroblondien suosikkisaitti on löytynyt! Pekoniblogi



Ps. Pikku Kakkonen viettää huomenna kolmekymppisiään. Rohkaisevaa. Kyllä tämä tästä.

Everythingbad-free

Kahvilassa osui tiskille samaan aikaan tyttö, joka tilasi kofeiinittoman espresson. Hwaaat? Piti hiukan höristää korvia, kuten mbarin myyjättärenkin. Siis espresso? Kofeiiniton?
Ilmeisesti sellaista on kuitenkin olemassa, koska asiakas sai juomansa (ja minä aiheen blogimerkintääni).

Mutta... what's the point? Mitä seuraavaksi? Alkoholiton kossu? Vege-chateaubriand? Rasvaton kirnuvoi? Röökiä ilman syöpää? Politiikkaa ilman kokkareita?

Ihankivaa uutta vuotta

Alan oppia, miten rentoutua. Esimerkiksi tähän tapaan:

- Lomalla poistutaan kotoa. Kokemukseni mukaan missä tahansa muussa ympäristössä lomailu on tehokkaampaa kuin omissa tutuissa nurkissa, pyykkikoneen ja rästihommien välisessä kurimuksessa.
- Mahdollisuuksien mukaan vietetään aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa oikeasti haluaa olla.
- Muutoinkin tehdään asioita siinä järjestyksessä ja tahdissa, kuin hyvältä tuntuu ja aktiivisesti kyseenalaistetaan sellaisia asioita, joita vain "on aina ollut tapana tehdä".
- Pyritään ulkoilemaan säästä riippumatta.
- Mikäli saatavilla on rakas ihminen tahi muu elollinen olento, jonka kanssa halailla ja pussailla, näin ehdottomasti tehtäköön päivittäin useita kertoja.
- Klassikko: Kirjoja ja musiikkia, mieluiten flanellipyjamassa ja villasukissa. Esimerkiksi Westö-Jippu -yhdistelmän toimivuus on testattu ja hyväksi havaittu.

Mitäs muuta. Olen ollut hyppimässä The Clash-coveroinnin tahtiin. Aloittanut uuden harrastuksen, seinäkiipeilyn. Päässyt talven ensimmäiseen avantoon (ja hetki oli hieno: hieman lunta ja pakkasta, kuunvaloa, ulkotulia, puusauna ja kuohuviiniä). Käynyt vuosien tauon jälkeen Vohvelikahvilassa. Käyttänyt ensimmäistä kertaa verkkosukkahousuja, uudenvuodenaaton pukujuhlissa. Ja tietenkin: Päättänyt jälleen kerran aloittaa uuden elämän. Siinä uudessa, paremmassa elämässä taion gradun tutkimussuunnitelman ryhmäläisten sähköpostilaatikoihin hyvissä ajoin, jo ennen deadlinea, syön terveellisesti, juon alkoholia vasta helmikuussa ja silloinkin hillitysti, hoikistun, käytän blogimerkinnöissäni vain kokonaisia lauseita enkä ranskalaisia viivoja, olen ystävällinen kaikille ja muistan aina palauttaa kirjaston kirjat ajoissa.

Juuei

Muutama havainto asioista, jotka saattavat aiheuttaa ahdistusta tähän aikaan vuodesta.


Älä tee näin:

- Älä mene kauppakeskuksen joulunavajaistapahtumaan. Älä kuule vahingossa keskusradion kautta satunnaisen asiakkaan haastattelua: "Pitäisi muistaa hiljentyä sen joulun perimmäisen sanoman äärelle."
- Älä mene Citymarkettiin. Mieluiten ikinä, mutta etenkään joulukuun 20. päivän jälkeen.
- Älä ainakaan mene Giganttiin. Mieluiten ikinä.
- Älä näe telkkarista Saarioisten joulumainosta. Saatat oksentaa.
- Älä mene paikkoihin, missä lauletaan Enkeli taivaan lausui näin.
- Älä myöskään sattumalta tajua, että mainosrahoitteiselta televisiokanavalta tulee lastenohjelma nimeltä KidsTop20, jota juontaa pornotähden näköinen duracellpupu
- Älä mene mihinkään lelukauppoihin. Mieluiten ikinä. Ihmismieli ei hevin toivu sellaisesta visuaalisesta kauheudesta.